mennessä Vieraileva kirjoittaja | huhti 12, 2023 | Vieraskynä
Sanan parantava voima on tunnettu jo Aristoteleen ajoista, jolloin huomattiin tragedian kautta saatava katharsis. Omassa kansanperinteessämme itkuvirret, loitsut ja rukoukset ovat toimineet samalla tavalla puhdistavina ja parantavina keinoina. Monet meistä ovat...
mennessä Vieraileva kirjoittaja | marras 30, 2022 | Vieraskynä
Monen yrityksen tai yhteisön verkkosivuilla on blogi, jonka tekstikokoelma antaa monipuolisen kuvan sen toimialasta, tuotteista tai palveluista ja henkilökunnan tai jäsenistön osaamisesta. Parhaimmillaan blogi tuo esiin myös kumppanuuksien ja verkostojen voimaa, jos...
mennessä Vieraileva kirjoittaja | marras 10, 2021 | Vieraskynä
Isänpäivä on juhlapäivä, jota vietetään isien kunniaksi ja muistoksi. Myös isoisiä, vaareja ja ukkeja juhlistetaan isänpäivänä. Historiasta Isänpäivän idea lähti kehittymään Yhdysvalloista, jossa sitä vietettiin ensimmäisen kerran Länsi-Virginiassa 5. heinäkuuta...
mennessä Vieraileva kirjoittaja | syys 29, 2021 | Vieraskynä
Vastuullisuus on yhä tärkeämmässä roolissa nykymaailmassa. Varsinkin matkailussa matkustajat tukevat hotelleja, jotka ottavat vastuullisuuden huomioon. Vastuullisuuden ollessa ajankohtainen, asiasta on hyvä saada lisää tietoa. Vastuullisuuden näkyminen asiakkaan...
mennessä Vieraileva kirjoittaja | elo 18, 2021 | Vieraskynä
Osallistuin keväällä Suomen kielen tulevaisuus -seminaariin. Sieltä mieleeni jäivät nämä sanat: ”Suomen kieltä ei uhkaa mikään. Kielen puhujien pitää itse arvostaa suomen kieltä.” Meillä on rikas ja ilmaisuvoimainen kieli. Jotta siitä saa kaiken hyödyn irti, kannustan...
mennessä Vieraileva kirjoittaja | elo 4, 2021 | Vieraskynä
Onko kielioppi vahvuutesi? Tiedät mitkä sanat kirjoitetaan yhteen ja mitkä erikseen. Osaat lisätä epäsuoran kysymyslauseen jälkeen pisteen. Erotat yhdysmerkin ja ajatusviivan toisistaan. Kirjoitat maiden nimet isolla ja kansalaisuudet pienellä. Muistat että kuukauden...