Moni haaveilee oman blogin julkaisusta. Blogin kirjoittamiseen onkin paljon ohjeita. Erilaisia ”10 vinkkiä täydelliseen blogiin” -listoja löytyy vaikka kuinka monta. Osa niistä on niin perusteellisia, että ne saattavat vain entisestään nostaa kirjoittamisen kynnystä.

Omat vinkkini ovat yksinkertaisia. Eikä niitäkään tarvitse uskoa, sillä blogin kirjoittaminen saa olla mukavaa ja rentoa!

Unohda täydellisyys

Vaikka vinkkilistat kannustavat monien yksityiskohtein huomioimiseen, älä mieti niitä liikaa. Oleellista on se, että sinulla on aihe, josta haluat kertoa. Kerro se.

Kirjoita tekstisi ja lopuksi lue se läpi: onko teksti looginen ja kertooko se sen mitä halusit. Se riittää. Kaverin voit pyytää tarkastamaan tekstin kirjoitusvirheiden varalta, omiaan on tunnetusti vaikea löytää.

Ala kirjoittaa

Kirjoita mieleesi tulevia asioita. Toisille sopii aloittaa ranskalaisin viivoin tai muuten listaamalla oleelliset asiat. Joku aloittaa otsikoista. Itselleni helppo tapa on kirjoittaa mieleen tulevia asioita sen kummemmin kielioppia tai järjestystä miettimättä. Kunhan ajatukset kertyvät ”paperille”. Seuraavassa vaiheessa voi sitten siivota omaa tekstiään ja järjestää asioita sopivien otsikoiden alle.

Hyödynnä Sihteeriyhdistyksen blogia

Sihteeriyhdistyksen blogi antaa hyvän tilaisuuden kokeilla, miten kirjoittaminen sujuu. Yhdistyksen alustalla voit julkaista tekstejäsi vaikka vain pari kertaa vuodessa, tai paljon useammin. Näin näet, millainen aikataulu sopii itsellesi.

Ja koska ajatuksena on välittää tietoa siitä, millaisia me jäsenet olemme ja mikä meitä kiinnostaa, voit kirjoittaa juuri sinua innostavista aiheista. Sinun ei tarvitse miettiä julkaisusi muotoiluja, ja yleisökin on jo valmiina!

Blogi-teksti kirjoitettuna hiekkaan

Blogia voi suunnitella vaikka aurinkoisella hiekkarannalla, nautiskellen!

Tärkeintä on nauttia tekemisestä

Mieti tekstisi sisältöä kävelyllä, ruokaa laittaessa tai automatkalla. Kun asetut kirjoittamaan, palkitse itsesi kupillisella kuumaa, herkulla tai hyvällä musiikilla.

Kirjoita palasina. Tämän tekstin ensimmäinen kirjoituskerta vei noin 15 minuuttia, seuraavalla kerralla vietin noin 20 minuuttia siivoillen ja täydentäen tekstiä. Väliaikana teksti oli kuin itsestään selkeytynyt.

Kirjoittamisessa oleellista on se, että kirjoittaa. Se on ainoa tapa kehittyä. Ei kannata vaatia itseltään liikaa. Uskon, että kanssa-bloggaajani ovat nauttineet kirjoittamisesta, koska heidän tekstejään on niin mukava lukea. Niistä välittyy tekemisen ilo.

Jos blokkaaminen alkaa nyt innostaa, ota yhteyttä Sari Ollikaiseen, sari.ollikainen@sihteeriyhdistys.fi. Saat apua, ohjeita ja oman tekstisi ensimmäisen julkaisupäivän!

Tässä linkkejä blogiohjeisiin. Älä anna niiden estää sinua kirjoittamasta!

Viestintä-Piritta, Piritta Seppälä: 7 vinkkiä – näin kirjoitat hyvän blogin

Ukko.fi: 10 + 1 vinkkiä blogin kirjoittamiseen

Zoner, Kaisa Huttunen: Kuinka kirjoittaa hyvä blogiteksti?