Ylioppilaskevät 1970-luvun lopussa. Pään kovalevy täynnä, mutta ei urasuunnitelmia. Myöhästynyt paniikkihaku kauppaoppilaitokseen, josta paikka aukesi, koska joku aiemmin hyväksytty hakija jätti tulematta. Opintojen jälkeen töihin vanhaan kouluun. Urasuunnitelma oli vihdoin kirkastunut ja kauppakorkeakoulun pääsykoekirjat hankittu. Sisar tallasi edellä ekonomin opinpolkua Helsingissä.

Ja sitten soitti äiti

Erään kulttuuri-instituution tehtaanjohtajan sihteerin pesti oli avoinna. Äiti kuskasi lounastauolla salaa haastatteluun, minuthan oli vasta äskettäin valittu silloiseen työpaikkaani.

Haastattelussa kerroin avoimesti suunnitelmistani jatkaa opintoja. Huvittavin muistoni on, kun johtaja tarjosi ”mallun”. Eräs tapa testata, oliko savuttomuus totta vai tarua. Illalla tuli soitto: ”Miten pian voit aloittaa?”

Äiti kehotti pitämään välivuoden, joten otin paikan vastaan. Mielenkiintoinen työ koukutti miltei kaksi vuosikymmentä. Kauppakorkeaan haku jäi, sen sijaan aloitin opinnot avoimessa yliopistossa. Viestintää Helsingin tutkintovaatimusten mukaan, italian kieltä Kuopion kesäyliopistossa.

Avoin liitto lujittuu

Elämän mullisti lapsi, muutto ja työpaikan vaihtuminen. Uudessa kaupungissa oli tuolloin avoinna kaksi sihteerin paikkaa. Toinen oli piispan sihteerin pesti, josta kuultuaan sisareni suositteli ehdottomasti hakemaan vain sitä toista paikkaa. Testien kautta solahdin uuteen työhön, jonka tehtäviin sain jälleen itse vaikuttaa.

Avoin liitto yliopistojen kanssa lujittui entisestään: Tampereella kirjallisuutta ja Turun tutkintovaatimusten mukaan luovaa kirjoittamista. Opettaja ei ollut kovin vakuuttunut draaman kirjoittamisen taidoistani, mutta kannusti työstämään harjoitustehtävän loppuun ja tarjoamaan sitä kesäteatterille.

En ole varma, tuliko kannustus sydämestä vai säälistä. Tieto ei aina korvaa taitoa.

Eräs ympyrä sulkeutuu

Vakityössä vierähti jälleen miltei pari vuosikymmentä. Omistajan vaihdos ja työnkuvan muutos vauhdittivat pohtimaan assistentin uran jatkoa.

Kulttuurista oli tullut tärkeä osa elämääni. Olinhan kirjoittanut jo 2000-luvun alussa teatterista erääseen paikallislehteen. Samana syksynä, kun jatkoin luovan kirjoittamisen aineopintoja, aloitin myös kulttuurituottajan opinnot ammattikorkeakoulussa.

Tänä vuonna eräs ympyrä on sulkeutumassa. Vuosikymmeniä sitten suorittamani kauppaopiston markkinointilinja päivittyy Digimarkkinoijan tutkinnolla. Seuraavakin tähtäin on jo asetettuna. Toivottavasti se toteutuu jonkin uuden työn ohessa.

Koronan kolmiloikka

Etäopiskelijoille digitaalisuus on ollut jo kauan tuttua. Korona toi kaikkia koskevan muutoksen. Se ei tarjonnut vaihtoehtoja, vaan pakotti toimimaan. Työnteko ja opiskelu digivälinein astui meidän jokaisen olohuoneeseen kuin rempseä myyntimies. Pyytämättä ja tilaamatta, muutamassa päivässä.

Mediassakin digiloikan todettiin vauhdittuneen koronan kolmiloikaksi.

Iloitsen avointen yliopistojen opintotarjottimesta, joka on nyt täynnä herkkuja. Yle uutisoi Koronakevään räjäyttäneen kurssien suosion. Kysyntää on, koska vallitseva tilanne on lisännyt sekä lomautettujen että työttömien opiskelun tarvetta.

Esimerkiksi Jyväskylän yliopiston kesän kaikille avoimet maksuttomat opinnot kattavat parikymmentä kurssia eri aloilta. Ilmoittautua ehtii vielä 31.7.2020 mennessä. Opinnot voi aloittaa vaikka heti.

Tutkinto-opiskelijaksi avoimen väylän kautta

Avoimen yliopiston opinnot voivat tarjota hakumahdollisuuden tutkinto-opiskelijaksi avoimen väylän kautta. Tällöin jo suoritetut kurssit voi sisällyttää tutkinnon osaksi. Se taas nopeuttaa valmistumista.

Putkesta haaraiseen polkuun

Elinikäisestä oppimisesta koulutuksessa, työuran varrella ja vapaa-ajalla on tullut tärkeää. Ilmiötä vauhdittavat mullistukset niin työssä, työnteossa kuin teknologian kehityksessä. Sihteereiden ja assistenttien menestyminen jatkuvassa muutoksessa edellyttää osaamisen kehittämistä läpi elämänkaaren.

Loikka elinikäisestä urasta elinikäiseen oppimiseen tarjoaa uraputken sijaan haaroittuvan polun. (Kuva: Päivi Kuokkanen)

Tässä meidän ”populaatiossamme” oman osaamisen täydentäminen on oivallettu esimerkillisellä tavalla. Useat yhdistyksen jäsenet ovat nousseet myös päällikkötasolle tai edenneet yksityisyrittäjiksi. Kun tein yhdistyksen hallituksesta artikkelin nyt taipaleensa päättäneeseen Secretariukseen, niin ihailin, miten hienosti kollegat ovat menestyneet urallaan. Lisäksi, yhden työnantajan putkesta astutaan jo rohkeasti uusille haaroittuville poluille.

Sihteeriyhdistys on  kantanut oman kortensa kekoon tarjoamalla apurahoja, ajankohtaisia luentoja, tasokkaita seminaareja ja esimerkiksi keväällä startanneen webinaarisarjan.

Skål (a)ikuiselle opiskelijalle

Maahamme koronakriisin vuoksi nimetty selvitysryhmä haluaa nuorille lyhyempiä opiskeluaikoja ja nopeaa tuloa työmarkkinoille. Samalla senioreilta halutaan evätä työmarkkinoilta vetäytyminen eläkeputkea lyhentämällä. Tämä tulee entisestään vahvistamaan elinikäisen oppimisen merkitystä.

Elämän koulu on elinikäistä etsimistä

Opiskelu kypsällä iällä on avartavaa. Ryhmätöissä kohtaavat nuoruuden energisyys ja avoimuus sekä iän mukanaan tuoma kokemus työelämässä. On tärkeää kysyä ja on tärkeää olla itselleen armollinen. On oltava aimo annos ennakkoluulottomuutta ja uskallusta vastata uusiin haasteisiin. Haasteita tuovat muun muassa erilaiset opiskelualustat. Puhumattakaan työn, perheen ja opiskelun yhdistämisestä.

Itsetuntemus on tärkein avain itsensä johtamiselle ja ajankäytön hallinnalle. Sen merkityksen on tänä keväänä jokainen etätyöntekijä ja etäopiskelija tullut huomaamaan.

Skål siis kaikille vastikää kouluvuotensa päättäneille, myös meille kypsemmille opiskelijoille.

Gaudeamus igitur, iuvenes dum sumus! Siis, riemuitkaamme, kun vielä on suonissamme tulta! Ja opiskelkaamme, ennen kuin – laulun sanoin – päällämme on multa. Arkkiatri Risto Pelkosta lainaten: ”Elämän koulu on elinikäistä etsimistä.”

Päivi Kuokkanen, Tampere

Artikkelikuva: Jussi Pulkkinen

Osallistu keskusteluun – kommentoi ja kerro omat ajatuksesi!

Oletko sinä elinikäinen opiskelija? Panostaako sinun työnantajasi koulutukseen vai jääkö kehittyminen pelkästään oman innostuksesi varaan? Mikä on sinun opinpolkusi?