Maailma on uteliaalle kiehtova paikka. Jokainen päivä, valinta, ihminen ja tapahtuma tarjoilee jotain uutta, opettavaistakin. Ei läheskään aina mitään suurta, vaan enemmänkin pieniä asioita ja merkityksiä. Toki jossain kohtaa pienistäkin voi tulla isomman mittakaavan asioita. Uteliaisuus kannattelee myös huonompina päivinä ja laaja-alaisena on oiva työkalu kapeakatseisuuteen. 

Uteliaisuuden tarkastelu on monisyistä eikä sellaisenaan ongelmatonta. Se on kuitenkin yksi maailman luonnollisimmista, mutta myös hyödyllisimmistä asioista, joka sävyttää ja ylläpitää elämäämme, kuten Juha T. Hakala mainiossa kirjassaan toteaa. On olemassa yleistä, kapea-alaista ja sinnikästä uteliaisuutta, myös hyvän- ja pahantahtoista. Uteliaisuus on supervoima. Sen kautta voi sukeltaa elämän varjopuoliin, pahimmissa tapauksessa tirkistelyyn, ja omiin vastoinkäymisiin, jos tohtii. Noin yleisesti elämässä hyväntahtoinen, utelias mieli on vahvuus ja tärkeä työelämän metataito, joka pitää ajatukset virkeänä, antennit virittyneenä ja suunnan etukenossa. Olisi upeaa säilyttää itsessä lapsenomainen uteliaisuus läpi elämän.

Lapset kurkkivat aidan alta

Vaali omaa autenttisuuttasi

Jokainen ihminen on eri tavoin utelias. Uteliaisuuden laatuun ja syvyyteen voi liittyä neurologisiakin tekijöitä ja ominaispiirteitä, kuten Asperger. Yleisesti yksilöllinen kiinnostus rakentuu asioista ja ilmiöistä, jotka ihminen itse on kokenut tärkeäksi ja tutkimisen arvoiseksi. On parasta olla rehellinen itselleen, mitä kohtaan tuntee uteliaisuutta, sillä silloin on mahdollista toteuttaa omaa autenttista itseä. On sinänsä ajanhukkaa olla kiinnostunut asiasta, josta ei oikeasti ole, vain jonkun ulkoisen paineen tai toisten ihmisten odotusten takia.

Rönsyilevästi utelias

Heräsin kesällä ajattelemaan, millaista minun uteliaisuuteni on.  Se on vähintäänkin rönsyilevää. Tituleerasin taannoin jossain someprofiilissa itseäni sanoilla ”Utelias ihmettelijä”. Jatkuvalla monien asioiden laaja-alaisella skannaamisella ja nenän työntämisellä joka paikkaan on toki kääntöpuolensa, kuten monet kaltaiseni varmasti tunnistavat. Välillä pitäytyminen rajoihin ja kaikenlainen lokerointi kuitenkin ahdistavat. Joskus myös valinta eri vaihtoehtojen välillä on hirveän vaikeaa, kun haluaisi tietää tai valita kaikki. Tykkään nauttia erilaisista ilmiöistä, raapaista tietoa sieltä täältä ja poimia niistä mielenkiintoisimmat jutut. Yksi konkreettinen esimerkki tästä on kirjapinot sänkyni vieressä ja lipastojen päällä. Tietokirjojen lukijana olen ns. noukkijatyyppi eli luen kirjaa paloissa, sieltä täältä.

Menneenä kesänä tunnistin itsessäni pitkästä aikaa yhteen asiaan, tässä tapauksessa henkilöön, liittyvän sinnikkään uteliaisuuden. Näen tällaisessa asioita taustoittavassa ja ilmiötä penkovassa hyväntahtoisessa uteliaisuudessa yhtymäkohtia flow-tilaan. Mielentilaan, jossa ajan ja paikan määre hämärtyy, ja se on sellaisenaan nautinto.

Harhapolut eivät mene hukkaan

Oli miten oli, tämän oman kokemuksen ja havainnon kautta ymmärsin jälleen kerran, mikä minua tässä maailmassa eniten kiehtoo: ihminen.  Hänen tarinansa, ihmisen mieli ja se, miten ihmiset toimivat ja kommunikoivat toistensa välillä ja osana yhteisöä. Sama uteliaisuus ulottuu myös eläimiin ja niiden käytökseen. Tämä oivallus kuroo yhteen omaa historiaani sekä tehtyjä ja tekemättömiä valintojani. Voinkin kysyä itseltäni, miksi en ole esimerkiksi psykologi, sosiologi, kulttuuriantropologi tai toimittaja? Kaikkia ja aihealueeseen liittyvää olen vuosien varrella sivutoimisesti opiskellut ja tutkaillut, mutta niin – elämä on.

Elämä ja työ ovat kulkeneet muita polkuja. Työni isojen organisaatioiden johdon assistenttina ja nykyisin viestijänä, on ollut yhtä kaikki ihmisten ja vuorovaikutuksen täyttämää. Mikään ei varmasti ole mennyt hukkaan, vaikka en nuorena osannutkaan pitää autenttisuudestani tiukasti kiinni.

Futuristi Perttu Pölönen puhuu mielenkiintoisesti uteliaisuudesta ja rohkaisee ruokkimaan aloittelijan mieltä. Hän näkee, että välillä meidän täytyy nähdä vaivaa, että saamme itsemme kiinnostumaan asioista, joista emme tiedä mitään. Pidemmän päälle lopputulos maksaa vaivan. Ns. tuntemattoman potentiaalin etsiminen itsestä olisi välillä enemmän kuin tervetullutta. Hän antaa myös synninpäästön rönsyilevälle uteliaisuudelle ja näkee sen pelkästään hyvänä. Hänen mielestään generalistin indentiteetti, joka monella assistentillakin on, ei ansaitse halveksuntaa vaan ihailua siitä, että ihminen on halunnut tehdä eri asioita. Asiat palvelevat pitkällä aikavälillä todennäköisesti toinen toistaan.

Mitä kohtaan sinä olet utelias? Miten sinun uteliaisuutesi on johdattanut sinua?

Kirjavinkki: Juha T. Hakala: Uteliaisuus – miksi ”miksi” on tärkeä kysymys?

Kuunteluvinkki: Oppimisen psykologiaa-podcast: Uteliaisuus ja myötätunto tulevaisuuden työelämätaitoina (esim.Spotifysta).

Kuvat: Pixabay, oma kuvakirjasto