Vuosi on edennyt syyskuuhun. Mennyt elokuu kirvoittaa tämän blogistinaisen kirjoittamaan omia tuntemuksiaan. Sanoisin, että monella tapaa elokuu on minulle voimauttava ja optimistisuutta herättävä kuukausi monellakin tapaa. Oi ihana elokuu!

ELOKUU, nimi kertoo jo jotain!

Elokuu-sanan etuliite jo kertoo, mikä kuvaa hyvin mennyttä tunnelmaa. Elo! Mikäs tässä eläessä, kun kesä jatkuu. Voi vielä nauttia kauniista ja lämpimästä säästä. Kosteus paikoitellen on aikamoista, mutta en siitä välitä – ainakaan kovin paljoa. Aamut ovat raikkaita, välillä on vaikea pukeutuakin, aivan kuten keväällä. Nyt voin luottaa siihen, että päivällä on lämmin ja pärjään vielä caprihousuissa ja ilman sukkia. Kuljen kepeissä kengissä.

Elokuussa moni meistä työikäisistä jättää hyvästejä kesälle, vaikka se sinnikkäästi yrittää jatkua. Syy siihen taitaa olla lähinnä se, että kesäloma on takanapäin – minä en luovuta, kesä jatkuu! Tunnen, että oloni on suht voimaantunut ja vahvakin mukavasti menneen kesäloman jälkeen. Voin ottaa energiaa auringosta tuleviin syksyn pimeisiin päiviin. Tätä tekee varmaan moni. Onhan se ilmaista!

Mikäs siinä! Voin lopettaa työpäiväni hieman aiemmin, istahtaa takapihan keinuun ja syödä vaikka jäätelöä muumikupista tai kahvia muumimukista. Ehkä pulahdus jossain järvessä tai lammessa tekisi minulle hyvää. Tai tapaisinko ystäviä terassilla tai puistossa piknikin merkeissä? Kaikki tiedämme, että tänä vuonna tapaamiset ovat jääneet vähiin tai miltei olemattomiin, mutta tuleehan uusia elokuita ja mahdollisuuksia. Jospa syksyllä olisi kaikki toisin, kun tarvitsemme toinen toistemme seuraa.

Iltojen pimetessä on mukava sytyttää ensimmäistä kertaa kynttilöitä, laittaa niitä vaikka pihalle lyhtyihin palamaan. Mökin omistavat ihmiset viettävät venetsialaisiaan eli kesän päättäjäisiä elokuun viimeisenä viikonloppuna. Ihan kateeksi käy. Mietin, voisinhan minäkin pitää omat karkelot mukavankokoisella takapihallani. Taas se jäi ajatuksen asteelle! Kenties ensi vuonna…

Luonto pukeutuu pikkuhiljaa syksyyn

Istuessani ulkona teen havaintoja, kuinka kotipihani pikkuhiljaa alkaa pukeutua syysvaatteisiinsa ja yrittää houkutella auttamaan talvitilaan siirtymistä. Etten ahdistuisi, mietin sen tekemistä vähitellen. Toki elokuu antaa myös muutamille kukille yhä mahdollisuuden kukoistaa ja antaa iloa. Toiset uudelleen, toiset omassa kukinta-aikataulussaan.

Yksi lempiperennani on syysleimu. Sen vahvat värit ilahduttavat elokuussa.

Koiralenkillä teen lisää havaintoja. Aistini ovat auki. Ne heräävätkin aamuisin kosteuteen, sumuun ja pisarahelmiin kietoutuneeseen maisemaan. Näen vähitellen kellastuvia puita ja kärpässieniä, haistan syksyn tulevan ja pian pääsen myös kenties makujen ääreen, vaikkapa punakkaa puolukkaa, suppilovahveroita hmmmm…? Vielä en odota, katson ja aistin ainoastaan.

Hanhilla taitaa olla kiire, tai ainakin oletan niiden olevan hanhia. Joka ilta kuuluu kaakatusta taivaalta, kun ne lentävät läheiselle tekojärvelle kokoustamaan.

Kärpässienet ovat mielestäni kiehtovia, ihanan värikkäitä. Niitä on mukava ihastella ja kuvata.

Lisää luonnon parhautta tarjoavat upeat auringonlaskut. Voin melkein tunnustaa, että olen hurahtanut ottaa kuvia ylipäätään tästä loistomollukasta ja onnistunut niissä. Voisin nimittää itseäni auringonlaskun ratsastajaksi, kun sain napattua yksi ilta hienon auringonlaskun pyörämatkani yhteydessä Vantaanjoen suulta (blogini kansikuva). Tunteellinen hetki, vain minä ja auringonlasku, omat ajatukset ja hengittely siihen päälle.

Miltä elokuu maistuu? 

Elokuu on perinteinen sadonkorjuukuukausi, jolloin minä tykkään kovasti herkutella kotimaisilla vihanneksilla. Saankin yleensä nauttia mieheni kanssa appiukkoni kasvattamista kesäkurpitsoista, perunoista ja herukoista. Kesäkurpitsasta teen usein pastaa, joka vie kielen mennessään. Muita kesäkurpitsareseptejä olen keräillyt juuri mielessäni tämä herkullinen vihannes, josta on yllättävän moneksi. Lähes kaikki herukat päätyivät pakkaseen, osan söin aamupuuron päällä tai tein smoothien tai vispipuuroa. Tai ihan sellaisenaankin ne maistuivat.

Harvemmin ’appiukon’ kesäkurpitsat ovat olleet paksukaisia. Yleensä pitkiä, tanakoita ja sopivan paksuisia. Tänä vuonna näin, tosin oma ranteeni on aika kapoinen.

Naapuri antoi roppakaupalla omenoita, joista syntyi omenapiirakka taas uudella, omalla kehittämälläni reseptillä. Reseptinkerääjänä on kiva yhdistellä erilaisia reseptejä, niin tälläkin kertaa. Toinen, mitä on aina pakko tehdä, on kaura-omena -paistos. Tälläkään kertaa en tehnyt tässä poikkeusta.

Luvallinen omenavarkaus naapurissa tuotti hyvän saaliin, josta kääpiösnautseri Indianakin voi olla iloinen.

Kiitos elokuulle taas! Olit hyvä, annoit voimia ja uskoa elämään. Mitä elokuu merkitsee sinulle?Onko sinulla samanlaisia ajatuksia elokuusta?

Kuvat: Ria Korkiakangas