Olen nähnyt muutama tuhat teatteriesitystä. Perinteisillä näyttämöillä, amfiteatterissa, taidemuseossa, kadulla kävellen, uittotunnelissa ja jopa sillan alla. Paras teatterikokemus on syntynyt silloin, kun yleisö ja näyttelijät ovat hengittäneet yhteisillä keuhkoilla. Tätä yhteisen kokemuksen tuntua on ehtinyt jo kaivata. Nyt teatterit avaavat jälleen ovensa, mutta poikkeuskeinoin.
Teatteria aikaan koronan
Teatteri, monen muun taidealan ohella, on elänyt koronan kurimuksessa. Esitykset keskeytettiin keväällä. Talot tyhjenivät teatterinkummituksille. Syyskausi on nyt käynnistymässä. Muutoksia käytäntöihin on jouduttu tekemään kaikkialla.
Näyttämöjä on lohkottu ja katsomopaikkoja vähennetty. Numeroidut paikat eivät ole käytössä, vaan katsojat ohjataan paikoille tulojärjestyksessä. Katsomossa istutaan joka toisella istuimella. Narikat voivat olla pois käytöstä. Jotkut teatterit sallivat päällysvaatteiden viennin saliin. Henkilökunta käyttää maskeja tai visiireitä.
Katsojia muistutetaan, että sairaana teatteriin ei pidä tulla. Monessa teatterissa lippu luvataan vaihtaa toiselle päivälle jopa aivan esityksen kynnyksellä. Turvaetäisyydestä on huolehdittava, yskittävä nenäliinaan tai hihaan ja muistettava käsihygienia. Myös katsojille suositellaan kasvomaskia.
Ja kun varustus on kunnossa, on aika antaa teatterin jälleen hoitaa sielua, kehittää empatiakykyä, vahvistaa työyhteisön voimavaroja ja jopa kansallista identiteettiä.
Teatterista on moneksi.
Sielunhoitoa ja naurun voimaa
En muista montaa samanlaista tunnelmaa katsomossa kuin minkä Tampereen Teatterin näytelmä Katoava maa sai aikaan. Näytelmä kertoo Alzheimerin taudista ja avioparista, joka kelaa läpi mennyttä elämäänsä. Avioparina oli oikea aviopari Ritva Jalonen ja Esko Roine. Yleisö eli vahvasti esityksen mukana. Katsomosta erottuivat valkoiset nenäliinat ja vaimeat nyyhkäykset.
Teatterin tärkeimpiä tehtäviä on auttaa samaistumaan toisen asemaan. Taideyliopiston professori Saana Lavaste on kiteyttänyt osuvasti: ”Elävää teatteria on hetki, jolloin esiintyjät ja katsojat muistavat yhdessä miksi teatteri on olemassa.” Lavasteen mukaan se vaatii taitoa ja herkästi läsnä olevia esiintyjiä. Mutta myös läsnä olevia katsojia.
Yhtälailla nauru voimaannuttaa ja antaa eväitä energiasyöpössä arjessa. Ohjaaja-näytelmäkirjailija Sirkku Peltola on sanonut, että nauru pitää ihmislajin hengissä. ”Pohjimmiltaan kaikki nauru on itselle nauramista, siihen sisältyy aina ihmisen tunnistaminen, inhimillisten ominaisuuksien paljastuminen. Älkäämme koskaan ylenkatsoko naurun voimaa.”
Työhyvinvointia teatterin tuella
Työterveyspsykologi Jaakko Sahimaa on muistuttanut, että myös empatiakykyä ja tunnetaitoja voi kehittää. Tärkeäksi hän näkee empatian ja siihen kannustamisen myös työyhteisössä. Kuitenkin vasta itseymmärryksen pohjalta on helpompi ymmärtää myös muita ihmisiä. Teatteri samaistuttavine henkilöineen kehittää näitäkin ”empatialihaksia”.
”Jännittää. Miten seison ihmisten edessä ja pidän puheen? Miten saan jutun luistamaan?” Näyttelijöiden Karoliina Blackburn ja Elisa Piispanen tarjoamassa vuorovaikutuskoulutuksessa tutkitaan esiintymistaitoja ja vuorovaikutusta hauskoin harjoittein. Koulutuksen keskiössä voi olla myös työhyvinvointi, palautteen antaminen sekä esimies- ja alaistaidot.
Tampereen Teatterin Hupityöpajassa avataan aistit hulluttelemalla teatteriharjoitusten avulla ketään nolaamatta. Tavoitteena on omaan yhteisöön tutustuminen rennossa ilmapiirissä. Hyvinvointityöpajassa tutustutaan omiin ja työyhteisön voimavaroihin. Teatterin keinoin erilaisiin työpaikan haasteisiin voi löytyä uusia näkökulmia ja yllättäviäkin ratkaisuja.
Osa kansallista identiteettiä
Ateenassa sijaitseva Dionysoksen teatteri on tragedioiden ja koko länsimaisen teatterin syntypaikka. Teatteri ei ollut vapaaehtoista vaan pakollista kaikille Ateenan kansalaisille – eli vapaille miehille.
Jo tuolloin teatterissa katsojana oleminen oli osa ateenalaista identiteettiä.
Samoin teatteri on merkittävä osa meidänkin kansallista identiteettiämme. Näyttämön ovat vallanneet niin Sara Hilden, Lauri Viita, Helene Schjerfbeck kuin Minna Canth. Teatterin tulee kertoa juuristamme ja vahvoista taiteilijoista, jotka ovat omalta osaltaan muokanneet maailmaa.
Muistuttaa hyvästä ihmisyydestä
Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho on todennut, että taiteen ja hyvän teatterin tehtävä on muistuttaa meitä hyvästä ihmisyydestä. Juuri Sirkku Peltolaa voisi kutsua kaikkien perheiden ja ihmispolojen tarkkanäköiseksi kuvaajaksi ja tuntojen sanoittajaksi.
Tampereen jaosto avaa oman teatterikautensa Tampereen Komediateatterissa, jossa esitetään Peltolan, jo 20 vuotta sitten kirjoittama Mummun saappaassa soi fox. Tähänkin aikaan osuva tarina kertoo perheestä ja kohtaamisen vaikeudesta. Vakavista aiheista komedian keinoin. (Kuvassa näytelmän vanhemmat Miia Selin ja Aimo Räsänen)
Mieleen painuvaa teatteria tekee myös latvialainen Alvis Hermanis. Hänen näytelmissään vahvaa puhetta riittää – ilman dialogia. Hermanis toi aikoinaan Teatterikesään teoksen Pitkä elämä, jonka lempeän kaihoisa tunnelma kuvitti vanhusten kommuunia. Ehdottomasti parhaita kokemuksiani.
Teatteri piirtää mielenjäljen
Teatterin voima on sen kyky tempaista katsoja tunnekuohuihin mukaan. Samaistua, ymmärtää ja puhdistua. Jotkut teatteriesitykset unohtuvat nopeasti, jotkut jättävät syvän mielenjäljen.
Yksi sellainen jälki on Hämeenlinnan Teatterin Niskavuori-näytelmästä, miltei kymmenen vuoden takaa. Ritva Oksanen totesi tuolloin Ylen haastattelussa Loviisan roolistaan, että se särö, joka tekee ihmisestä ihmisen kiteytyy Loviisan loppulauseen.
Vielä tänä päivänä muistan elävästi teatterin tunnelman, värit ja äänet sekä Ritva Oksasen hahmon lausumassa Loviisan kuolematonta repliikkiä: ”Anna minullekin rakkautta!”
Ja se itkettää vieläkin.
Potkista teatterielämän ensi-illalle
William Shakespeare toimi näyttelijänä Lontoon ruttoepidemian aikaan 1592. Teatterit suljettiin pariksi vuodeksi. Epidemia vaati uhrikseen myös näytelmäkirjailijoita. Shakespearen ura teatterin uudistajana käynnistyi poikkeusoloissa. 1600-luvulla yleisö pääsi jo arvuuttelemaan Hamletin kohtaloa.
Meidän poikkeusoloissamme Shakespearen klassikko nähdään Tampereen Työväen Teatterissa teatterinjohtaja Otso Kauton ohjaamana uudenlaisena versiona, rock-musikaalina. Kaksoisensi-ilta on syyskuussa. Kuva tosin on Tampereen Teatterikaupunki-näyttelystä, joka on suosittelemisen arvoinen. Jokainen voi olla näyttämöllä oman elämänsä Hamlet. To be or not to be…
Poikkeusolot ovat kasvattaneet teatterin nälkää. Sitä ihanaa tunnetta kotimatkalla, että on tankannut energioita, saanut oivalluksia ja avannut uusia ikkunoita maailmankuvaansa. Hyvä teatteri tulee kyllä iholle, mutta jäljen jättävä sukeltaa syvälle ihon alle.
Nyt kun teatterielämä on pitkän tauon jälkeen ensi-illassa, uskallan toivottaa onnea. Onneahan saa toivottaa, kunhan siitä ei kiitetä. Huikkaan silti kaikille yhteisesti: ”Potkista!”
#sihteeriyhdistys #ilotoimiayhdessä #yhdessäenemmän #minunsihteeriyhdistys #teatteri
Artikkelikuva: Harri Hinkka / Tampereen Teatteri
Mummun saappaassa soi fox -kuva: Tampereen Komediateatteri
Teksti ja muut kuvat: Päivi Kuokkanen, Tampere
Mikä teatterikappale on jäänyt lähtemättömästi sinun mieleesi?
Ihana kirjoitus! Kiitos Päivi. Itsekin teatterin ystävänä suosittelen kaikille muillekin aktivoitumista näiden tunteisiin käyvien kulttuurielämysten parissa.
-Berita
Kiitos Berita, teatterikollega! Juuri eilen kuuntelin aamu-tv:stä näyttelijä Kaija Pakarisen haastattelua. Hänen esikoisnäytelmänsä saa juuri tänään 19.8. ensi-iltansa Helsingissä Teatteri Avoimissa Ovissa. Pidän kovasti Pakarisesta näyttelijänä, mielenkiintoiselta uutuudelta kuulostaa myös tämä Martan valinta, joka kertoo tästä ajasta, yksinäisyydestä ja tarpeesta tuntea yhteenkuuluvuutta. Siinä kiteytyy myös hyvin teatterin tehtävä…
Mukaansatempaava kirjoitus Päivi – kiitos! Keväällä tuli katsottua muutamia esityksiä verkon välityksellä ja mukavia olivat nekin, mutta vahvin tunnejälki syntyy kyllä paikan päällä.
Kiitos Pia, sama kokemus verkkoesityksistä. Mietin, miten teatterissa on varauduttu poikkeusolojen mahdolliseen jatkumiseen – pitkäänkin. Epidemia iski yhtäkkiä ja yllättäen. Mihinkään nyt koettuun ei oltu varauduttu. Tällä hetkellä uskoisin teattereiden jo vahvistavan digitaalista osaamistaan. Minulla kokemusta haittasivat myös tekniset ongelmat.
Täällä myös suuri teatterin ystävä. Ex-kollegan ja miehen kanssa käydään säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa teatterissa, mietinnässä on, mitä tänä syksynä keksimme, kevät jäi tottakai väliin. Asut Päivi hienossa teatterikaupungissa, Tampereelle halajaa aina mieleni, kun on teatterista kysymys.
Mieleenpainuvin esitys on lähimenneisyydestä ”Hinta”. Upeat näyttelijäsuoritukset Esko Salmiselta, Aino Sepolta, Santeri Kinnuselta ja Eero Aholta. Aihekin oli koskettava, pojat miettivät, miten jakaa isän suuri omaisuus jne.
Pidin Ria itse kovasti myös tästä Arthur Millerin kirjoittamasta näytelmästä. Tampereen Teatterissa se esitettiin 15 vuotta sitten. Itse karsin juuri ullakkoani, siksi muistelen, että ainakin Tampereella näytelmän tapahtumapaikka oli ullakko. Ja keskiössä kahden veljeksen tapaaminen ja vastakkaisten elämänarvojen törmäyskurssi. Tykkäsin kyllä. Ajankohtainen tuolloin, ajankohtainen tänään.
Hyvä kirjoitus, kiitos Päivi!
Kohta me pääsemmekin Tampereen Komediateatteriin katsomaan Mummun saappaassa soi fox -esitystä ja mielenkiinnolla odotan myös miten turvajärjestelyt näinä aikoina hoituvat. Mutta eiköhän käsidesillä, maskeilla ja turvaväleillä asia hoitune.
Kiitos Taina! Näyttämöillähän paikkanumerot eivät ole voimassa, ja vahtimestarit ohjaavat yleisön istumaan myös Komediateatterissa. Ajoissa varmaan hyvä olla. Eikä väliajalla tarvitse poistua katsomosta, jos ei halua. Tosi hyvin mielestäni teatterit ovat asiat ajatelleet, mielessä sekä asiakkaat että henkilökunta. Toivottavasti nautitte esityksestä! Olen pari kertaa vuosien varrella näytelmän nähnyt, tykkäsin kyllä. Mukavaa teatteri-iltaa!