Elämä on ihmisten kohtaamista. Näin korona-aikana kohtaamiset ovat vähentyneet ja haluankin jakaa sanottavani verkostoista, jotka ovat tärkeitä juuri nyt. Maanantaina vietimme ystävänpäivää, ja mieleen tuli kaikenlaisia ajatuksia toisten ihmisten tapaamisesta. Rajoituksia puretaan parhaillaan ja se työ on tehty maaliskuun alkuun mennessä. Se helpottaa monen sosiaalisesti aktiivisen ihmisen elämää.

Oletko tullut ajatelleeksi, kun tapaat uuden ihmisen, verkostoidut? Totta, tutustut, mutta myös verkostoidut. Tulet osaksi hänen elämäänsä, ainakin hetkeksi. Hedelmälliseksi side muuttuu, kun jaatte yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Lisäksi mielenkiintoiseksi, jos opitte toisiltanne jotain uutta ja saatte uutta perspektiiviä ajatella asioita. Haluan tällä kirjoituksella avata omia näkemyksiäni verkostoista.

Itselleni on ollut rikkaus tutustua eri ikäisiin ja taustaisiin ihmisiin elämäni varrella. Näistä olen punonut itselleni verkostoja, jotka kantavat enemmän tai vähemmän hedelmää.

Verkostoja voi olla monenlaisia. Perhe- ja sukulaisuusverkostot tulevat automaattisesti jokaiselle. Ne voivat olla suppeita tai hyvinkin laajoja. ”Suku on pahin” -sanonta varmasti pätee monen monta kertaa, tai sitten suku voi olla niin ihana, että siitä sen kanssa yksinkertaisesti haluaa viettää aikaa.
Oma kokemus: pidä serkut lähellä, koska he ovat sinulle kuin puuttuvia sisaruksia.

Naapuriverkostot

Naapureista on apua, tukea ja hyötyä. Klassinen esimerkki tämän verkoston toimivuudesta on sokerin lainaus tai yhteinen rupatteluhetki pihalla tai rappukäytävässä. Yhtiökokoukset ja talkoot. Olen itse tutustunut naapuriini paremmin yhteisten kuntosalitreenien avulla.  Zen Café -yhtye laulaa osuvasti ”Tutustu naapureihin. Vietä niiden kanssa joskus aikaa”.
Oma kokemus: Naapuri kannattaa pitää sopivan lähellä ja hänestä kannattaa pitää huolta.

Työverkostot

Jokaisella työssäkäyvällä on kollegoita. On niitä, jotka työskentelevät kanssamme joka päivä tai niitä, jotka ovat hieman etäämmällä. Toisten kanssa muodostetaan työtiimi, toisten kanssa saatetaan ainoastaan vaihtaa kuulumisia. On myös niitä, joiden kanssa tehdään satunnaisesti jokunen homma, projekti tai kysytään mielipidettä asioihin. Kollegoita, joihin voi luottaa.
Oma kokemus: ole avoin ja ystävällinen kaikille, koskaan et voi tietää, kenen apua seuraavaksi tarvitset.

Ystäväverkostot

Ystävät jakavat kanssasi kasvukivut, sydänsurut, ilot ja onnen hetket. Ystävät ovat luotettavia. Myös sinun ystäväsi voivat tulla ystäviksi keskenään. Näin verkosto laajenee.
Oma kokemus: tiedä, kuka on ystäväsi.

Ammattilaisverkostot syntyvät yhteisestä ammattikunnasta. Verkostossa jaetaan kokemuksia ja tietoa. Sinäkin olet osa Sihteeriyhdistyksen verkostoa, kun tätä blogia tällä hetkellä luet. Olemme verkostona valtakunnallinen, mutta jaettu omiin lokeroihinsa. Iloksemme meillä on mahdollisuus tavata toisiamme, kun Turun jaosto järjestää yhteistapaamisen Naantalissa toukokuussa!
Oma kokemus: ammattilaisverkostot ovat tärkeitä oman ammatti-identiteetin luomiseen ja säilyttämiseen.

Harrastusverkostot

Sanomattakin on selvää, että harrastukset vetävät ihmisiä yhteen. Tämä on näkemykseni mukaan ehkä pitkäkestoisin verkosto. Varsinkin, jos pienestä pitäen on harrastanut esimerkiksi jääkiekkoa. Verkostot ja sen ympärillä olevat tukiverkostot ovat kenties vakiintuneet, pelikaverit saattavat toki vaihdella vuosien saatossa, mutta on myös niitä, jotka pysyvät ”luottopakkeina” läpi elämän, joiden kanssa on mukava harrastaa myös aikuisiällä.

Virtuaaliverkostot

Blogistikollegani Pia Saikkonen kirjoitti hyvin Secretarius -enemmän yhdessä ”Sopiiko verkostoitua” -blogissaan virtuaaliverkostoista. Näin korona-aikana näiden verkostojen merkitys monelle voi kasvaa ja yllättää tuloksillaan. Aiemmin se on voinut olla myös verkostoitumisen yksi muoto, mutta hieman erikoinen tapa kohdata itselle vieraita ihmisiä. Tapa on saattanut olla sellainen, että aina pyytää kontaktiksi sellaisen, jonka on tavannut oikeasti jossain yhteydessä. Poikkeusaikana kynnys on varmasti madaltunut aika lailla.

Kannattaa muistaa, että kaikissa verkostoissa, missä olet tai mihin pääset mukaan, on pienen pieni vastuu myös sinulla. On tärkeää, että olet mukana ja annat oman panoksesi verkoston toimintaan. Vaivattomin tie lienee se, että osallistut verkoston tapahtumiin ja asioihin, olet kiinnostunut mitä verkostosi tekee. Tästä hyvä esimerkki on tämä meidän yhteinen Sihteeriyhdistyksemme. Tässä verkostossa on monen tyyppisiä jäseniä. Se on yksi tämän verkoston vahvuuksia.

Samaisessa blogissaan Pia antoi hyviä vinkkejä verkostoitumiseen. Kannattaakin palauttaa mieleen blogikirjoituksen anti ja miettiä, mitä itse kannattaisi tehdä, jos verkostoituminen kiinnostaa laajemmassa mittakaavassa.

Lyhyesti. Verkostoja on hyvä olla. Verkostoidu aina, kun se on mahdollista. Kukaan ei pärjää yksin. Maailma on avoin paikka sille, joka antaa sille mahdollisuuden.

CASE: Helsingin seudun jaoston Pop up -lounas

Sihteeriyhdistyksen Helsingin jaostossa toimii erinomainen verkostointitapa, jota vetää pitkäaikainen puheenjohtaja ja entinen hallituksen jäsen Arja Porvali. Lisäksi tämä on loistava tapa saada vinkkejä erilaisista ravintoloista. Tämä konsepti on nimeltään pop up lounas, jota on järjestetty miltei 7 vuotta.

Ensimmäisellä pop up -lounaalla sovittiin jo, että tapahtuma järjestetään aina kerran kuussa ja tarkemmin viimeisenä kuun tiistaina. Kyselin tapahtuman koordinaattorilta Arja Porvalilta, kuinka monessa ravintolassa on ehditty käydä. Vastaus oli huima, yli 40! Tämä on hyvä saavutus, sillä jotkut käydyistä ravintoloista ovat saattaneet jo sulkea ovensa poikkeusvuosien aikana. Ravintolat ovat olleet pääasiassa Helsingissä ja Arja sanookin, että keskeisellä sijainnilla ja kulkuyhteyksillä on ollut suuri merkitys kutakin pop up lounaspaikkaa valittaessa. Toki lounasporukka on keskustellut potentiaalista paikoista jokaisella tapaamisella, ja Arjan tehtäväksi on jäänyt pöytävarauksen ja ilmoittautumisten vastaanotto.

Valittujen ravintoloiden hintataso on sellainen, ettei se ole esteenä osallistumiselle, sillä lounastapahtuma on omakustanteinen. Lisäksi ravintolat ovat olleet hyvin erilaisia. Makumatkoja on tehty Italiaan, Väli-Amerikkaan, Intiaan ja Mexicoon muutamia mainitakseni. Eikä kotimaan herkkujakaan ole unohdettu. Italia on ehdottomasti pop up -lounaita luotsaavan Arjan suosikkimaa, paljon Italiaa matkanneena Arja on perehtynyt Italian kieleen, historiaan, kulttuuriin, musiikkiin ja eritoten italialaiseen keittiöön. Italialainen ruoka on erinomaista ja yksinkertaista. Hintatasoltaankin ravintolat ovat olleet kirjavia. Tästä syystäkin tapahtuma sopii monenlaisille jäsenille, koska tapahtuma on omakustanteinen.

Aloittaessaan Helsingin seudun jaoston puheenjohtajana vuonna 2015 Arja mietti, miten tilaisuuksiin saataisiin enemmän sellaisia jäseniä, jotka eivät ilta-aikaan pääse tai halua osallistua jaoston järjestämiin tilaisuuksiin. Lounas Helsingin keskustassa osoittautui sellaiseksi ja ainakin siellä työskentelevät pääsevät helposti tapaamaan kollegoja lounaalla, jos päivän aikataulu sen sallii.

Osallistujamäärä on vaihdellut paikasta riippuen, mutta minimimääräksi on alkanut muodostua 6–8 osallistujaa. Osa osallistujista on ns. vakioporukkaa, joista jotkut ovat olleet mukana alusta alkaen jokaisella lounaalla. Joka kerta kuitenkin mukaan tulee joitain satunnaisia jäseniä, joita ei tapaa muissa jaoston tilaisuuksissa.

Lounaspalaute on ollut pelkästään positiivista, ja lounastapaamisia jatketaan niin kauan kuin jäsenet niihin osallistuvat.

Kuvat: Pixabay