Tänäkin vuonna niin Sihteeriyhdistyksen yhdistystasolla kuin alueellisissa jaostoissakin on aloittanut monta uutta luottamustoimijaa eri tehtävissä. Yhdistyksen hallituksen varsinaiset jäsenet, varajäsenet ja jaostojen puheenjohtajat kokoontuvat yhdistyksen puheenjohtajan kutsusta joka vuosi tammikuun viikonlopuksi yhteistapaamiseen. Tämän livetapaamisen tarkoitus on tutustua toisiimme muun muassa edesauttamaan yhteistyön sujuvuutta. On aivan toista lähettää sähköpostiviesti tai soittaa, jos mielessä on konkreettinen henkilö pelkän nimen sijaan. Lisäksi tapaamisessa perehdytään Sihteeriyhdistyksen toimintaan – kelle kertausta – kelle täysin uutta asiaa. Lue blogi.
Tänä vuonna vakiotapa katkesi. Koronan vuoksi niin valmiiksi Jyväskylässä suunniteltu livetapaaminen pidettiin etäsellaisena Teamsissä. Päivä vierähti vauhdikkaasti etänäkin. Veikkaan vain, ettei vastaavaa tuntemusta tai aistimusta jäänyt osallistujille niistä, joita ei ole tavannut aiemmin livenä. Tästä huolimatta yhdistystoiminta jatkuu.
Miten saavutamme tämän etänä?
Secretarius-lehden numerossa 1 vuonna 1996 oli tiivistelmä Leila Kantosen kirjoittamana Merkonomiliiton seminaaripäivässä pidetystä luennosta Suuntana menestys, jonka piti jääkiekkovalmentaja, ”poppamies”, Curt Lindström. Otan jutusta muutamia otteita rohkaisuna ja neuvona niin uusille kuin kokeneillekin luottamustoimijoille. Monet valtakunnallisen Sihteeriyhdistyksen luottamustoimijoista hitsautuvat yllättävästi yhteen toimikautensa aikana yhteisiä asioita puidessaan aivan kuin jääkiekkojoukkueen pelaajat.
Yksilöistä joukkueeksi
Valmentaja Curt Lindströmin käyttämiä metodeja ovat tulevaisuuden visiointi sekä elämän etsiminen muualtakin kuin jäähallista, hotellista tai lentokentältä. Moskovassa mennään oopperaan ja Ruotsissa lumimyrskyyn purjehtimaan.
Yhteishengen luomisessa Lindström korostaa kunnollista pakan sekoittamista. Pukukopissa eivät jokerit, ässät ja muut korttihait saa istua erikseen omissa nurkissaan.
Sihteeriyhdistyksen luottamustoimijoita on kaikilla kymmenellä alueella ympäri Suomea. Yhdistyksen toiminnan painopiste on alueellisissa tapahtumissa. Yhteistapaamisiin osallistujat poistuvat omilta alueilta ja tutuista paikoista – tehdään kenties aivan muuta siellä, missä milloinkin kokoustetaan ja kenties aivan uusien tuttavuuksien kanssa. Osallistujien ajatuksetkin irtautuvat tutusta – perspektiivi onkin yhtäkkiä laajempi = valtakunnallinen. Opitaan huomaamattamme tuntemaan toimijoita toiselta puolelta Suomea, koska oma tuttava ei välttämättä ole mukana tässä porukassa = yhdistys yhdistää.
Olipa meillä tietyllä tavalla helppoa ennen pandemiaa, ajattelen nyt – järjestää vain monipuolinen livetapahtuma ja paikkavaihtoehdoista oheisohjelmineen ei ollut pulaa. Miten nyt ryhmäydymme etänä? Onnistuu varmasti, mutta veikkaan prosessin olevan ajallisesti pidempi. Etänä kokoustaminen sujuu luontavasti. Kokousosallistujien toinen puoli eli oppia tuntemaan osallistujat henkilökohtaisemmin on etänä haasteellisempaa. Saavutetaanko koskaan samaa tasoa kuin ennen livenä vai hitsaako aika meitä tiiviimmin yhteen etänä jää nähtäväksi?
Tavoitteet – palapelin palat
Tavoitteiden asettaminen on Curt Lindströmin mukaan kuin palapelin kokoamista. Jos kaikki palaset osuvat kohdalleen, on edessä menestys.
Yhdistystoiminta on tavoitteellista. Joka vuosi luottamustoimijat uudistuvat ja uudistavat. Pyritään ottamaan oppia virheistä ja tekemään asioita uudella ja toivottavasti paremmalla tavalla. Tavoite on tunne jäsenten omasta yhdistyksestä, mihin kaikki haluavat kuulua ilolla ja tyytyväisyydellä.
Tässä on muutama Curren hyvä vinkki tavoitteiden saavuttamiseen. Pelinä voi ajatella yhdistyksen toimintaa yhdistyksen hallituksessa, jaostojen hallituksissa, työryhmissä ja miksei jäsentapahtumissa.
- Ihmisten yhteistyössä pitää henkilökemian toimia.
- Pitää olla positiivisesti asennoitunut pelityyliin, työhön ja työtovereihin.
- Ainoa, mitä itse kukin voimme hyvällä omallatunnolla tehdä, on tehdä parhaamme.
- Jatkuva itsensä kehittäminen, valmentaminen ja harjoittelu on tärkeä palapelin osa.
- Palapelin sydämen muodostaa sosiaalinen pala, jonka pitää toimia = harmoonisuus, ilo, yhteenkuuluvuus.
Yhdistyksessä on monta ”peliä” vuoden aikana. Tärkeää on ”pelaajien” asennoituminen harjoitteluun. Curren mielestä tämä on verrannollinen ihmisten työasenteeseen.
Hyvää onnea tarvitaan myös!
Kuvat: Pixabay
#sihteeriyhdistys #minunsihteeriyhdistys #enemmänyhdessä #ilotoimiayhdessä #uudistueneteenpäin #secretariusenemmänyhdessä
Hienosti on Curre aikanaan asian kiteyttänyt 🙂 Pätee niin hyvin myös nykyhetkessä ja melkeinpä missä yhteistyökuvioissa tahansa!
Hyvä kirjoitus Sari.