Olen ollut Sihteeriyhdistyksen jäsen nyt kaksi vuotta. Lähdin mukaan silkasta uteliaisuudesta ja innostuksesta tavata uusia ihmisiä. Ajatus Gdanskin matkastakin houkutteli. Viime marraskuussa hyvä ystäväni, Helsingin seudun jaoston varapuheenjohtaja ja tuleva puheenjohtaja Helena lähetti minulle sähköpostia. ”Lähestyn sinua Sihteeriyhdistyksen asioissa. Meiltä puuttuu Helsingin seudun jaoston hallituksesta tiedottaja/Secretarius-lehden yhteyshenkilö. Voisitko sinä ryhtyä tiedottajaksi?” Koska olen utelias ja valmis uuteen, avoin ja sosiaalinen tyyppi, en miettinyt kauaa. Joten vastasin myöntävästi.

Olin otettu kutsusta luottamustoimeen. En suoraan saanut hallituspaikkaa. Pääsin tutustumaan mukavaan naisporukkaan, Helsingin jaoston hallitukseen, joka on hyvin päämäärätietoinen ja luotsaa tehokkaasti Sihteeriyhdistyksen Helsingin seudun jaoston toimintaa. Jaoston pikkujouluissa joulukuussa minut esiteltiin siellä läsnä oleville jäsenille. Siitä lähti virallisesti hyppy tähän uuteen pestiin

Tammikuussa oli ensimmäinen jaoston hallituksen kokous. Minulle sanottiin, että saan vapaat kädet tehdä asioita omalla tyylilläni ja kaikkeen uuteen oltiin valmiita. Tutustuin edeltäjäni tyyliin tehdä asioita ja siihen, mitä ja miten aiemmin oli päivitetty sosiaaliseen mediaan. Aika pian aloin kuitenkin uudistaa jäsenkirjettä ja virkistää jaoston omia Facebook-sivuja. Kaikki tämä kuulostellen jaoston hallituksen jäsenten mielipiteitä. Mielipiteet olivat ja ovat olleet kannustavia ja luottamusta herättäviä, sillä tiellä on hyvä jakaa tietoa. Tiedottajan rooli tuntui miltei heti istuvan minulle. Hallituksen kokoukset ovat toimineet ponnahduslautana tiedottamiselle. Lisäbonuksena pestissä olen myös saanut kosketuksen blogikirjoittamisen maailmaan, maailmaan joka on salaisesti kiehtonut minua pitkään. Hyvällä, pienellä Sihteeriyhdistyksen jäsenporukalla olemme saaneet pystytettyä Sihteeriyhdistyksen Secretarius -enemmän yhdessä blogin, joka on lähtenyt rullaamaan mukavasti kesän alkupäivistä lähtien.

Kuluneena vuonna ei olla pystytty järjestämään montaakaan jäsentapahtumaa. Tämä on lisännyt tiedottajan pestin merkitystä, sillä jäsenille on ollut tärkeää viestittää, että yhdistystoiminta on edelleen virkeää poikkeusajasta huolimatta. Uusia tapahtumia suunnitellaan ja järjestetään mahdollisuuksien mukaan. Jälkikäteen mietittynä ensimmäinen vuosi on ollut minulle näköalapaikka siihen, miten jaosto toimii, miten ja millä tyylillä sen asioista on hyvä tiedottaa. Jäsenten ääniä kuuluu työhöni vähän, mutta se mitä kuulee, se täytyy kuunnella herkällä korvalla.

Lokakuussa jaoston syyskokouksessa minut valittiin jaoston tiedottajaksi ihan virallisesti ja näin ollen myös jaoston hallituksen jäseneksi. Vai onko sen nimitys jatkossa toimikunta, sen aika näyttää. Ensimmäinen vuosi meni tunnustellessa, toisena vuonna ajattelin kuunnella tietoisesti jäsenpalautetta ja kehittää viestintääni vastaamaan jaoston tarpeita entistä paremmin. Näiden lisäksi tehtävä ruokkii minua edelleen ammatillisesti ja näen paljon mahdollisuuksia. Tämä pesti on myös hyvä lisämerkintä ansioluettelooni.

Mikä minua motivoi tässä luottamustoimessa? Samat asiat kuin työssänikin: yhdessä tekemisen meininki ja se, että saa tehdä jotain hyvää ja merkittävää muille eli niille, joita varten työtä tekee. Lisäksi se, että saan olla monessa mukana, ja saan itsenäisesti tehdä erilaisia asioita. Teen sitä, mitä osaan ja otan vastaan uutta. Ja se, että kannan vastuun siitä, mitä teen ja minkä eteen teen.

Luottamustehtävä. Mitä sana herättää sinussa? Vastuuntuntoa, olla muille hyödyksi ja avuksi. Olla luottamuksen arvoinen ja herättää luottamusta. Vai pelkoa? Jos en pystykään, uskallakaan ja jaksakaan?

Lyhyen kokemuksen myötä, myös rikkaampana sanon, että jos sinulle tarjoutuu mahdollisuus luottamustoimeen, tarjouksesta ei kannata heti kieltäytyä! Kannattaa kokeilla, mitä annettavaa sinulla voisi olla ja miten voisit saada toimintaan oman näköistä väriäsi. Kannustavassa ja innostavassa ilmapiirissä kaikki on mahdollista! Itsekin kannustamalla ja innostamalla voi saada hyvän virtaamaan.

Teroitan henkisen kynäni, vetreytän sormeni ja nostan läppärini kannen. Vuoden viides ja samalla viimeinen jäsenkirje odottaa tekijäänsä!

Teksti: Ria Korkiakangas
Kuvat: Pixabay