Mennyt vuosi oli jaostollemme hieman parempi kuin edellinen pandemiavuosi ja me, Pohjois-Suomen jaoston jäsenet, olemmekin iloisia, että kivoja tapaamisia ja tapahtumia saimme aikaiseksi vuoden 2021 aikana aika moniakin.
Kivoja muistoja tuovat meille ulkoiluretkemme, joita teimme useampaankin kertaan ja ennen kaikkea saimme vihdoinkin viettää Sihteeriyhdistyksen 60-vuotisjuhlat.
Haastattelin tätä blogia varten jaostomme puheenjohtajaa, Rita Pääskylää, jakamaan ajatuksiaan menneestä vuodesta ja mitä uusia suunnitelmia on tulevalle vuodelle.
Rita, miten vuosi 2021 on mielestäsi mennyt toiminnan kannalta?
– Vuosi 2021 on mennyt pandemiasta huolimatta mielestäni hyvin. Saimme nauttia tapahtumista ja juhlistaa yhdistyksen 60-vuotista taivalta vihdoin, vaikka vuoden myöhässä. Toki pandemian ylä- ja alamäet hieman haastoivat matkalla, mutta kulloistenkin ohjeistusten mukaan toimien kaikki sujui hyvin. Ilolla huomasin, että pandemian suvantovaiheissa järjestetyt tapahtumat vetivät jäseniä mukaan kiitettävästi. Toki toivoin, että vielä enemmän olisi jäsenistöä aktiivisesti mukana toiminnassa.
Kuva: Sihteeriyhdistyksen Pohjois-Suomen jaoston 60-vuotisjuhla, Radisson Blu, Oulu
Mitä erityistä jäi mieleen viime vuoden jaoston tapahtumista?
– Ehkäpä tapahtumista parhaiten jäi mieleen erilainen tapahtumamme keväällä eli retki lähiluontoon Myllykoskelle, joka sai positiivisen vastaanoton. Meillä on upeita luontokohteita todella lähellä, joten niiden hyödyntäminen ja löytäminen niin työ- kuin vapaa-ajan virkistykseen on mielestäni tärkeää.
Kuva: Hailuodon päiväretkeltämme
– Syksyn reissut niin Hailuotoon kuin Liminganlahden luontokeskukseen ja hotelliin, jäivät mieleen. Liminganlahden kokous-, majoitus- ja virkistyspalveluiden osalta vastaavasti saimme monipuolisen ja kattavan esittelyn sekä nautimme löylyt ja pulahdimme paljuun pimeässä syysillassa.
Rita kertoi myös, että syyskokousta jaosto vietti Stefan’s Steakhousessa,Oulussa, jossa nautittiin kokouksen päätteeksi upea illallinen.
– Vuoden 2021 tapahtumat vetivät jäseniä mukaan kiitettävästi. Pohjois-Suomen jaosto on aktiivinen toimija ja mukana on upeita ihmisiä. Vink, vink lukija – ”Tuu meijän mukkaan, jos et vielä ole!”
Mikä viime vuoden tapahtumista puheenjohtajan omainaisuudessa oli mieleen painuvin?
– Tämä on vaikea, en voi nostaa yhtä ylitse muiden, tapahtumat ovat erilaisia ja jokaisessa on oma juttunsa. Jokainen tilaisuus on omanlainen ja sisältää omat huippuhetkensä. Toisinaan vain riittää, että saamme keskustella ja nauraa yhdessä, vaikka nuotiotulilla istuen ja sehän se vasta mukavaa onkin.
Haluaisitko kertoa mitä on tiedossa tulevalle vuodelle?
– Tällä hetkellä kevät 2022 on vielä suunnittelussa. Toiveena olisi, että pääsisimme ainakin hieman reissaamaan kotimaassa ja lähialueiden palvelujen ja toimijoiden esittelyt jatkuvat kuten aiemminkin. Toimikunta suunnittelee aktiivisesti tapahtumia, mutta toive on, että myös jäsenistö esittäisi toiveita ja ajatuksia siitä, mitä halutaan nähtävän ja koettavan. Ehdottomasti myös tapahtuman järjestäminen on sallittua myös jäsenen toimesta. Rohkeasti yhteys vain toimikunnan jäseneen tai puheenjohtajaan, niin katsotaan, ettei tule aikataulun osalta tuplabuukkausta. Jäseneduista mainittakoon, että niitä päivitetään pitkin vuotta ja niistä viestitään erikseen.
Kuvassa jaoston puheenjohtaja Rita Pääskylä
Puheenjohtajan toive vuodelle 2022
– Toivon, että tänä vuonna, saamme viettää upeita hetkiä yhdessä ja pääsemme ns. normaaliin arkeen, mitä se sitten jatkossa onkaan. Kiitän osaltani kaikkia jäseniä siitä, että olette jaksaneet nämä kaksi mennyttä vaikeaa vuotta. Jatkamme eteenpäin yhdessä ilolla, kuten tähänkin saakka. Nähdään siis ja toivottavasti pian, upeaa alkavaa vuotta 2022!
Kiitän Ritaa tästä haastattelusta ja kivoista valokuvista.
Näissä merkeissä Pohjois-Suomen jaosto aloittelee innokkaana tulevaa toimikautta. Toivotamme porukalla täältä valkeasta pohjolasta oikein hyvää alkavaa uutta vuotta kaikille!
Kuvat: Puheenjohtaja Rita Pääskylän oma albumi
Mitä tykkäsit jutusta? Voit kirjoittaa fiiliksiäsi kommenttikenttään.
Olipa mukavaa lukea pohjoisen kuulumisia ja näkymisiä! Meillä olisi pääkaupunkiseudullakin luontokohteita koluttavaksi, vaikka opastetut Helsinki-kävelyt olivatkin itselleni vuoden 2021 aktiviteettien parhaimmistoa samoin Metromatkojen visiitti Tapiolaan. Terkkuja pohjoiseen ja etenkin upealle ja aikaansaavalle kollegalleni Ritalle! Hennalle kiitokset mahtavista blogauksista, joita ei aina tule kommentoiduksi näin julkisesti! Olkoon vuosi 2022 suosiollinen meille kaikille sihteeriyhdistysläisille ja kunnia yhteistyölle yli jaostorajojen!
Kiitos Virpi!
Uutena jäsenenä kiva lukea menneen vuoden tapahtumista. Odotan innolla uusia tapahtumia ja ihmisiä! Toiveena alkukesään heitän suppailukurssin ja melontaretken.
Kiitos Birgitta!
Kiitos Henna hieman erilaisesta blogikirjoituksesta! Teillä on pohjoisessa hienot puitteet!
Jospa saisimme muistakin jaostoista kuulumisia tälle foorumille…?
Kiitos Ria!